lauantai 27. helmikuuta 2016

Kalajoen kaupunginvaltuutetuille ja tiedotusvälineille, kaupunginjohtajalle ja kaupunginsihteerille



From: Erkki Aho
Sent: Saturday, February 27, 2016 10:19 AM
Subject: Kalajoen kaupunginvaltuutetuille ja tiedotusvälineille, kaupunginjohtajalle ja kaupunginsihteerille
 
Kalajoen kaupunginvaltuutetuille ja tiedotusvälineille, kaupunginjohtajalle ja kaupunginsihteerille
Olen tehnyt seuraavan valtuustoaloitteen


 Aloite sisältää myös nämä tekstit


Kalajoen kaupunginhallitus on käsitellyt valtuustoaloitteet ja esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
Kaupunginhallitus § 47 15.02.2016 Kaupunginvaltuusto 6 29.02.2016 6 Aloitteet 2015 17/00.02.00/2015 Khall 15.02.2016 § 47 (Valmistelija: kaupunginsihteeri Otso Juvonen) Kuntalaki 28 § Aloiteoikeus "Kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet. Jos valtuuston toimivaltaan kuuluvassa asiassa aloitteen tekijöinä on vähintään kaksi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista, asia on otetta va valtuustossa käsiteltäväksi viimeistään kuuden kuukauden kuluessa asian vireille tulosta. " Kuntalaki 15 § Valtuuston työjärjestys "Valtuuston hyväksymässä työjärjestyksessä tai muussa johtosäännössä an ne taan määräyksiä valtuuston toiminnasta, varavaltuutetun kutsumisesta valtuutetun tilalle, valtuutetun aloitteen käsittelystä ja valtuutettujen valtuustotyöskentelyä varten muodostamista valtuustoryhmistä."

Valtuuston työjärjestys 5 § Valtuutettujen aloitteet "Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen on valtuustoryhmällä ja valtuutetulla oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle. Aloitetta ei oteta heti käsiteltäväksi, vaan se lähetetään kaupungin hallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi erikseen päättää, että aloitteesta käydään lähetekeskustelu siitä, miten asia on valmisteltava. Kaupunginhallituksen on vuosittain helmikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupungin hallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun." Hallintosääntö 55 § Kaupungin asukkaiden aloitteet "Kaupunginhallituksen on vuosittain helmikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyistä kaupungin toimintaa koskevista aloitteista ja niiden johdosta suoritetu

Kaupunginhallituksen ja lautakunnan tehtäväalueella tehdyistä aloitteista on vastaavasti esitettävä tiedot kaupunginhallitukselle ja asianomaiselle lautakunnalle niiden päättämällä tavalla. Jos aloite vaatii erityistä valmistelua, sen viranomaisen, jonka käsiteltäväksi aloite kuuluu, on ilmoitettava aloitteen tekijälle kahden kuukauden kuluessa aloitteen tekemisestä sen arvioitu käsittelyaika ja keneltä saa lisätieto ja aloitteen käsittelystä."

Valtuustoaloitteita ja kuntalaisaloitteita on tehnyt vuosina 2013 - 2015 seuraavasti: Vuosi Valtuustoaloitteet Kuntalaisaloitteet 2013 17 2 2014 16 3 2015 5 2
Esityslistan oheismateriaalina on luettelo aloitteista vuonna 2015.

Kaupunginjohtaja: Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, 1) että luettelo vuonna 2015 tehdyistä aloitteista ja toimenpiteet niiden johdosta merkitään valtuuston tietoon. Kaupunginhallitus: Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

Kvalt Esityslistan liitteenä on luettelo aloitteista vuonna 2015. Kaupunginvaltuusto:

Minä, Erkki Aho, vaadin, että Kalajoen kaupunginvaltuusto noudattaa lakia ja ryhtyy asian johdosta lain vaatimiin toimenpiteisiin.

Rikoslaki 10 § (24.7.1998/563) Törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen. Joka tietää joukkotuhonnan, joukkotuhonnan valmistelun, kemiallisen aseen kiellon rikkomisen, biologisen aseen kiellon rikkomisen, Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamisen, maanpetoksen, törkeän maanpetoksen, vakoilun, törkeän vakoilun, valtiopetoksen, törkeän valtiopetoksen, raiskauksen, törkeän raiskauksen, törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön, murhan, tapon, surman, törkeän pahoinpitelyn, ryöstön, törkeän ryöstön, ihmisryöstön, panttivangin ottamisen, törkeän tuhotyön, törkeän terveyden vaarantamisen, ydinräjähderikoksen, kaappauksen, 34 a luvun 1 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetun terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen, törkeän ympäristön turmelemisen tai törkeän huumausainerikoksen olevan hankkeilla eikä ajoissa, kun rikos vielä olisi estettävissä, anna siitä tietoa viranomaiselle tai sille, jota vaara uhkaa, on tuomittava, jos rikos tai sen rangaistava yritys tapahtuu, törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. (24.1.2003/17)
Törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä ei kuitenkaan tuomita rangaistukseen sitä, jonka olisi rikoksen estämiseksi täytynyt antaa ilmi puolisonsa, sisaruksensa, sukulaisensa suoraan ylenevässä tai alenevassa polvessa taikka henkilö, joka asuu hänen kanssaan yhteistaloudessa tai on muuten näihin rinnastettavan henkilökohtaisen suhteen takia läheinen.
11 § (24.7.1998/563) Rikoksentekijän suojeleminen. Joka saatuaan tietää rikoksen tehdyksi edistämällä rikoksentekijän pakoa tai hävittämällä todisteita estää tai yrittää estää rikoksentekijän saattamista vastuuseen rikoksesta, on tuomittava rikoksentekijän suojelemisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
Perustelut: Olen tehnyt Kalajoen kaupunginvaltuustolle 170-sivuisen todistelun rikoksista joiden kohteeksi olen joutunut syyttömänä ja poliisi on jättänyt kaikki rikokset tutkimatta. Tulen esittelemään aineiston Kalajoen kaupunginvaltuustolle ja läsnäolijoille. Olen joutunut kärsimään rikosten uhrina neljä konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomio, mikä muutettiin ehdonalaiseksi sekä kolme kunnianloukkaustuomiota.
Todistusaineiston selostus on tässä:
SIVU 1
Suomi koki 1990-luvun alussa vaikean taloudellisen laman. Rakennusalaa lama koetteli syvästi. RTS:n tilastosta näkyy talopakettien pienet valmistusmäärät, mikä merkitsi ylikapasiteettia alalle.

SIVU 2
Suomen valtio oli mukana salaiseksi julistetussa SSP-sopimuksessa, jossa neljä pankkia ja Esko Ahon hallitus sopivat toimialarationalisoinnista. Pankit tekivät listat poistettavista yrityksistä ylikapasiteettiin poistamiseksi. Todiste salaiseksi julistetun SSP-sopimuksen sivusta. Tämän alla presidentti Tarja Halosen vastaus pyyntööni saada ns. Koiviston konklaavin asiakirjat. Koiviston konklaavia on syytä epäillä valtiopetokseksi, koska tasavallan presidentti puuttui oikeuslaitoksen toimintaan, On syytä epäillä, että rikollisille taattiin syytesuoja.

SIVU 3
Suomen valtio oli mukana ylikapasiteetin poistamisessa muun muassa KERA Oy:n kautta, josssa perustettiin ns. ruumiinpesuryhmä varatoimitusjohtaja Seppo Arposen alaisuuteen. Ryhmän vetäjänä oli kehityspäällikkö Veikko Anttonen. Todiste HS:n lehtileike

SIVU 4
KERA Oy käytti toiminnassaan ns. saattohoitajia, joiden tarkoituksena oli poistaa yrityksiä markkinoilta. Alavieskan Puurakenne Oy:n talouspäälliköksi tuli aikanaan kauppatieteen maisteri Jouni Remes KERA Oy:n kirjallisen suosituksen perusteella ja Alavieskan Puurakenne Oy ajettiin konkurssiin vastoin sopimuksia. Jouni Remes lähti mukaan uuteen perustettavaan yritykseen, mutta hän teki KERA Oy:n kanssa sopimuksen muiden osakkeiden tietämättä, että Kera Oy:tä ei tulla käyttämään rahoittajana uudessa yrityksessä. Jos muut osakkaat olisivat tienneet tämän, niin uutta yritystä ei olisi perustettu. Remes oli KERA Oy:n saattohoittaja. Näin epäili myös kansanedustaja Kalevi Mattila.

SIVU 5
Saattohoitaja Jouni Remes ja kansanedustaja Markku Koski rekisteröivät uuden yrityksen väärennetyillä asiakirjoilla. Todisteena pitämättömän kokouksen pöytäkirja olemattomissa tiloissa Helsingissä,

SIVU 6-7
Pentti Arhippaisen lausunnosta ilmenee totuus, että KERA Oy oi päättänyt poistaa yrityksen markkinoilta ja oli ilmoittanut siitä kansanedustaja Markku Koskelle, josta Koski kertoi PR-Teollisuus Oy:n hallituksen kokouksessa. Koski oli tietoinen salatuista pantatuista kiinnityksistä.

SIVU 8 – 11
Kiinteistöjen kauppakirja, jossa väliaikaiset pesänhoitajat myyvät konkurssisäännön vastaisesti kiinteää omaisuutta ilman valtakirjoja salaten kaupanteossa 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset. Kauppakirjoissa ei ole mainintaa pantatuista kiinnityksistä. Kauppakirjassa on merkitty kaupanvahvistajaksi tuleva syyttäjä Sulo Heiskari.

SIVU 12
Kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virta todistaa, että hän ei ole koskaan nähnyt kaupanvahvistaja Sulo Heiskaria.

SIVU 13
Kaupanvahvistajan kutsuma todistaja Arto Ranta-Ylitalo todistaa, ettei hän ole ollut paikalla, kun kaupat on vahvistettu.

SIVU 14
Kaupanteossa salattiin 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset. Todisteena sivu salaituista pantatuista kiinnityksistä.
SIVU 15
Kaupanteossa keskeneräisen tilauskannan määräksi ilmoitettiin 26 miljoonaa markkaa, mutta Kera Oy totesi myöhemmin tilauskannan olleen vain 11 miljoonaa. Petoksen suuruus kaupanteossa oli siis  48 + 15 = 63 miljoonaa markkaa.

SIVU 16
Syyttäjä Sulo Heiskari on antanut väärän lausuman oikeudelle omasta esteellisyydestään. Todiste Heiskarin lausuma oikeudelle.

SIVU 17
Asianajaja Jouni Vihervalli on edustajat meitä oikeudessa ilman toimeksiantojamme ja ilman valtakirjojamme. Hän tunnustaa asian vastauksessaan Suomen Asianajajaliitolle, jossa hän sanoo, ettei ole koskaan tavannutk kantelijoita eikä edes keskustellut puhelimessa heidän kanssaan. Tämän Asianajajaliitto ja oikeuskansleri ovat hyväksyneet.

SIVU 18-20
Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä purki kiinteistöjen kaupat 19.3.1996. Kaupanpurussa he eivät käyttäneet kaupanvahvistajaa kuten laki edellyttää.
SIVU 21
Käyttöomaisuuden, vaihto-omaisuuden ja tuoteoikeuksien kauppasopimukset Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä purki 18..41996. Tällöin takaukset raukesivat, koska pääsopimus purettaessa liitännäiset eivät voi jäädä voimaan. Kauppasopimuksien purkaminen on peruuttamaton ja lopullinen asia.

SIVU 22
Varatuomari Jorma Herttuaisen kirje Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesälle osoittaa kauppojen purkamisen todeksi.

SIVU 23
Kun kaupat oli purettu niin Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä (päämiheinä Kera Oy ja Arsenal Oy) huomasivat virheensä ja hakivat PR-Teollisuus Oy:n konkurssiin väärillä tiedoilla, koska kaupat oli purettu. Todisteena väärillä tiedoilla tehty konkurssihakemus.

SIVU 24-26
Todisteena suoritukset 500 000 mk, 401.404.45 ja 100 000 markkaa mitkä osoittavat, että takauksia oli maksettu yli miljoona markkaa joten konkurssihakemus oli siltäkin osalta väärin laadittu. Kaiken lisäksi kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet, joten konkurssihakemuksessa mainittua saatavaa ei ollut olemassakaan.

SIVU 27-29
Varatuomari Paavo M. Petäjä on antanut Ylivieskan käräjäoikeudelle lausuman ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja, että kanne on oikea. Käräjätuomari Juha Nieminen ei ole tarkistantu onko varatuomari Paavo M. Petäjällä valtakirjaa. Petäjä ei ole asianajajaliiton jäsen.

SIVU 30
Varatuomari Paavo M. Petäjä tunnustaa, ettei hänellä ole ollut toimeksiantoa konkurssiasiassa. Tunnus on tehty Oulun KRP:lle, joka ei ole reagoinut asiaan.

SIVU 31-32
Asianajaja Asko Keräsen kirje Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesälle, jossa hän toteaa tilanteen eli konkurssi on laiton, koska kaupat oli purettu.

SIVU 33
Asianajaja Asko Keränen pyysi valtakirjan Erkki Aholta ja Heino Virralta jotta hän voi valittaa konkurssituomista Vaasan hovioikeuteen. Todisteena Heino Virran valtakirja.

SIVU 34
Entinen asianajajan, nykyinen varatuomari Asko Keränen tunnustaa, että hän jätti valituksen tekemättä. Korkein oikeus ei ole suostunut purkamaan väärää päätöstä ja siitä johtuen syyttäjä Sulo Heiskari on voinut tehtailla uusia vääriä päätöksiä poliisi Raimo Ollilan ja Ylivieskan käräjäoikeuden kanssa.

SIVU 35
Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä on antanut ilman valtakirjoja ja toimeksiantoja lausuman Ylivieskan käräjäoikeudelle konkurssiin haetun puolesta.
Konkurssivalvonnassa Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä on valvonut saatavansa kaupanpurkuna. Syyttäjä Sulo Heiskarin suojelijana on toiminut apulaisvaltakunnan syyttäjä Jorma Kalske.

SIVU 36
Sisältää Ylivieska-Raahen käräjäoikeuteen lähetetyn aineiston, jossa vaadin oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä ja videointioikeutta. Käräjätuomari Jyrki Jylhä kieltäytyy palauttamasta todistusaineistoa minulle. Todistusaineistosta näkyy suurin osa rikostutkintapyynnöistä, kanteluista ja oikeudenpäätöksistä. Poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä, eikä oikeus ota huomioon todistusaineistoa eikä suostu kuulemaan todistajia ja laillisuusvalvonta ei näe asioissa mitään laitonta rikoksista puhumattakaan. Kysymyksessä ei voi olla muu kuin ylhäältä johdettu valtiopetos.

Ylivieska-Raahen käräjäoikeus kieltäytyi käsittelemästä asiaa ja kaiken huipuksi kieltäytyi palauttamasta minulle tätä todistusaineistoa:

Esitän että valtuustoryhmien puheenjohtajat pitävät asian johdosta ryhmien puheenjohtajien palaverin maanantaina 29.2. kello 17.00, jossa esittelen heille rikosten todistusaineiston. Keskustan ryhmänjohtaja Eija Pahkala voi toimia kokoonkutsujana.
Minun puolestani paikalla voi olla myös valtuuston puheenjohtaja Pekka Märsylä.
Kalajoella 27.02.2016
Erkki Aho
kaupunginvaltuutettu

Ei kommentteja: