maanantai 28. toukokuuta 2012

VALTUUSTOALOITE: POLIISIASIAIN NEUVOTTELUKUNTA HÄTÄKOKOUKSEEN



VALTUUSTOALOITE: POLIISIASIAIN NEUVOTTELUKUNTA HÄTÄKOKOUKSEEN

( uudistettu rikostutkintapyyntö)

Jokilaaksojen poliiseja ja poliisipäällikköä on syytä epäillä törkeistä rikoksista. Siksi on syytä kutsua Jokilaaksojen poliisilaitoksen poliisiasian neuvottelukunta kiireelliseen hätäkokoukseen.

Poliisilaitoksen yhteydessä toimii poliisin hallinnosta annetun lain ja asetuksen mukaisesti poliisin neuvottelukunta. Asetuksen 11 §:n mukaan neuvottelukunnan tehtävänä on:

  1. seurata poliisin toimintaan vaikuttavan ympäristön kehitystä sekä poliisin toimintaa
  2. tehdä aloitteita poliisin toiminna kehittämiseksi
  3. antaa lausuntoja poliisia koskevista asioista, sekä
  4. käsitellä ne muut asiat, jotka sen käsiteltäviksi toimitetaan.
    Oulun lääninhallituksen poliisiosasto on päättänyt, että vuoden 2009 alusta toimintansa aloittaneen Jokilaaksojen poliisilaitoksen neuvottelukunnassa on yksi jäsen jokaisesta toimialueemm 18 kaupungista/ kunnasta. Neuvottelukunnan puheenjohtajana toimii Lasse Nikula, varapuheenjohtajan Erkki Rytky ja sihteerinä Anni Nisula. Neuvottelukunnan muina jäseninä toimivat

Alavieska Jani Hannus, varajäsen Antti Takalo

Haapajärvi Risto Paassilta, varajäsen Esko Lapinoja

Haapavesi Erkki Rytky, varajäsen Heikki Halla-aho

Kalajoki Kullervo Niemelä, varajäsen Kaarlo Isokääntä

Kärsämäki Väinö Parkkila, varajäsen Veikko Niemi

Merijärvi Ari Mehtälä, varajäsen Antti Sakko

Nivala Kaija Jämbäck, varajäsen Kaarlo Laurila

Oulainen Lasse Nikula, varajäsen Tapio Anttila

Pyhäjoki Seppo Ukonsaari, varajäsen Sami Pirkola

Pyhäjärvi Heikki Hankila, varajäsen Lauri Puro

Pyhäntä Raimo Hoikka, varajäsen Raimo Luhtavaara

Raahe Markku Ylikulju, varajäsen Kari Törmälä

Reisjärvi Heikki Jylkkä, varajäsen Teijo Haapaniemi

Sievi Maarit Silver, varajäsen Satu Huhtala

Siikajoki Raimo Niinimaa, varajäsen Erkki Ollila

Siikalatva Viljo Långström, varajäsen Ilmari Ojakoski

Vihanti Arvo Soini, varajäsen Raune Mäntyniemi

Ylivieska Jouko Pesämaa, varajäsen Eero Huttunen.

Vaadin, että Jokilaaksojen poliisiasiain neuvottelukunta kutsutaan kiireellisesti hätäistuntoon poliisien ja poliisipäällikön rikolliseksi epäiltävän toiminnan johdosta. Jokilaaksojen poliisi on tietoisesti jättänyt tutkimatta järkyttäviä rikoksia ja aiheuttanut suurta turvattomuutta ja valtavaa taloudellista vahinkoa rikolliseksi epäiltävällä toiminnallaan.

Jokilaaksojen poliisin rikosulikomisaario Ilkka Piispanen on tehnyt tutkimattajättämispäätöksen 22.05.2012 8540/S/1277712 koskien Suomen Natura päätöksiä. Rikosylikomisario Ilkka Piispanen on toiminut esteellisenä tutkijana, koska hän on laiminlyönyt virkavelvollisuutensa jo aikaisemmissa rikostutkinnoissa, mitkä koskivat virka-avun pyytämissä Kalajoen kouluverkkoasian laskemien saamisessa. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Raili Myllylä oli kieltänyt antamasta laskelmia kaupunginvaltuutetuille. Tästä Myllylän päätöksestä kaupungin virkamies Rauli Mäkitalo kirjoitti kirjallisen todistuksen, mikä toimitettiin poliisille virka-avun saamiseksi. Poliisi Ilkka Piispanen kieltäytyi antamassa virka-apua asiassa. Asia on sen jälkeen kehittynyt kalajokisten vahingoksi seuraavasti:

Kouluverkkoasia kuumentaa tunteita
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2012/05/kouluverkkoasia-kuumentaa-tunteita.html

Lisäksi rikosylikomisario Ilkka Piispanen teki tietoisen väärän päätöksen poliisipäällikkö Petri Oulasmaan toimissa, jossa hän nosti Erkki Aho ja tämän vaimoa Eilaa vastaan syytteen velallisen epärehellisyydestä pankin nimissä lainan myöntäneen pankinjohtajan tietämättä asiassa, jossa todellista velkaa ei ollut olemassakaan. Kysymys on laajasta PR-talojen konkurssirikosvyyhdestä.

PR-TALOJEN KONKURSSIVYYHTI
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2011/06/pr-talojen-konkurssivyyhti.html

Jouni Remes ja Markku Koski
http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2010/12/jouni-remes-ja-markku-koski.html

Konkurssipesänhoitajien rikollinen toiminta
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/12/konkurssipesanhoitajien-rikollinen.html

Asianajaja Keränen jätti valituksen tekemättä
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/12/asianajaja-asko-keranen-jatti.html

Kiirehtimispyyntö
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2010/10/kiirehtimispyynto.html

DVD Mayday from Finland
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/dvd-dokumentti-youtubessa.html

Tässä on asioiden juridinen argumentointi:
PR-talojen markkinoilta poistaminen
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/pr-talojen-markkinoilta-poistaminen.html

Katso syyttäjä Sulo Heiskarin toiminta
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2010/12/sm-2007-2086pr-1.html

Syyttäjän esteellisyys ja oikeudenmukainen oikeudenkäynti
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/syyttjn-esteellisyys-ja.html

Erkki Aho vastaa -vastine Keskipohjanmaa-lehden uutisointiin
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2010/09/erkki-aho-vastaa-vastine-keskipohjanmaa.html

Poliisi jätti kaikki rikokset tutkimatta, myös rahanpesurikosepäilyt
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2011/04/poliisi-jatti-kaikki-rikokset.html

Miksi 75 päivän ehdoton vankeustuomioni velallisen epärehellisyydestä on väärä, samoin kuin kaikki muutkin tuomioni?
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2011/04/miksi-75-paivan-ehdoton-vankeustuomioni.html

Syyttäjän esteellisyys on määritelty syyttäjistä annetussa laissa ( 12 §). Katso
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1997/19970199

Rikollinen menettely luottamustoimen ulkopuolella

Ylivieskan poliisi Raimo Ollila on tehnyt tutkimatta jättämispäätökset, vaikka Rikostutkintapyynnöt on tehty ajoissa Ylivieskan poliisille Raimo Ollilalle Heino Virta on tehnyt tutkintapyynnön 15.3.1997. Erkki Aho on täydentänyt tutkintapyyntöä 23.3.1997. Raimo Ollila on tehnyt seuraavat tutkimattajättämispäätökset: 26.6.1997 6870/5406/1997, 9.10.1997 6870/R/891/1997 S/10109/2001, 13.8.2002 6870/S/10109/2001, 13.8.2002 S/10456/2002, 3.1.2002 R/1690/2002 Oulun KRP:n tutkija Tapio Mäkelälle on tehty tutkintapyynnöt 20.8.1997 ja 8.12.1997. Mäkelä tehnyt tutkimattajättämispäätös 10.1.1998 2521/R/37/1997. Varatuomari Jorma Herttuaisen tekemät tutkintapyynnöt on tehty 22.5.1998 Tapio Mäkelälle. Mäkelä tehnyt tutkimattajättämispäätöksen. Eero Klemetti on tehnyt 10.7.2000 varatuomari Paavo M. Petäjän toimintaa koskevan tutkimattajättämispäätöksen, vaikka Petäjä tunnustaa rikoksen

Ylivieskan poliisipäällikkö Petri Oulasmaa
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/03/ylivieskan-poliisipaallikko-petri.html

Avoin kirje poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/02/avoin-kirje-poliisiylijohtaja-mikko.html

Valvonta-asia DNRO 00711
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2011/03/valvonta-asia-dnro-00711.html

Kihlakunnansyyttäjä Sari Leppäluoto
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2012/01/kihlakunnansyyttaja-sari-leppaluoto.html

Selvityspyyntö oikeuskansleri Jaakko Jonkalle
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2010/02/selvityspyynto-oikeuskansleri-jaakko.html

Koska syyttäjä Leppäluoto ei nostanut syytettä minua vastaan silloin on kysymys Mikko Kovalaisen perättömästä ilmiannosta. Miksi Mikko Kovalaisen rikoksia ei tutkita? Miksi Mikko Kovalaisen, käräjätuomari Jyrki Määtän ja syyttäjä Esa Mustosen vääriä lausumia Rovaniemen hovioikeudelle ei tutkita?
Syyttäjä Sari Leppäluoto kieltäytyy toimittamasta syyteharkintamateriaali minulle. Minä haluan saada syyttäjä Leppälluodon kiinni rysän päälta. On syytä epäillä, että eduskunnan apulaisoikeusasiamie Jussi Pajuoja suojelee rikollista toimintaa. Kysymys on erittäin vakavista asioista. Tutkijana ja tutkinnanjohtajana ovat samat poliisit kuin Markku Kosken kunnianloukkausjutussa, jossa esitutkinta tehtiin päin helvettiä ja syyttäjä Kati Alkula sanoi oikeudessa ettei ole saanut poliisin esitutkintamateriaalia mutta pystyy syyttämään siitä huolimatta. Tilasin Rovaniemen hovioikeudesta poliisin esitutkintamateriaalin, mikä oli tulostettu väärin ja jätetty kaikki todistusaineistot tulostamatta. Tutkija Jyrki Rajaniemi kieltäytyi vastaanottamasta todistusaineistoa ja siksi jouduin laittamaan sen sähköpostitse. Se oli tulostettu väärin. Myös käräjätuomari Heikki Sneck kieltäytyi ottamassa vastaan todistusaineistoa oikeudenistunnossa. Ylivieskan käräjäoikeus tulosti väärin sinne lähettämäni todistusaineiston. Laillisuusvalvonta ei minun mielestäni täytä sille asetettuja vaatimuksia, vaan  laillisuusvalvonta on kansalaisten pettämistä verorahoilla ja se kiistatta verovarojen väärinkäyttöä. Se on kansalaisten perusoikeuksien vastaista toimintaa. Se on kansalaisten oikeusturvan räikeää loukkaamista.

Pyydän ilmoittamaan mahdollisimman pian kuka on asiassa tutkijana, kuka tutkinnanjohtajana ja kuka syyttäjänä. Vetoan asian käsittelyssä perustuslain 21 §:ään. Tulen antamaan asiassa loppulausunnon. Rikostutkintapyynnöt on aikaan tehty ajoissa. Siksi rikokset eivät voi vanhentua.

En saanut antaa loppulausuntoa asiassa eikä asiassa edes suoritettu rikostutkintaa, sillä rikosylikomisario Ilkka Piispanen teki 23.05.2012 tutkimattajättämispäätöksen 8540/S/1303/12. Hän teki päästöksen esteellisenä henkilönä ja syyllistyi törkeään virka-aseman väärinkäyttöön ja rikollisten suojeluun sekä rikosten peittelyyn.

Esitutkintalain mukaan
Esteellisyys
16 §
Tutkinnanjohtaja tai tutkija on esteellinen:
1) jos hän tai hänen lähisukulaisensa on asianosainen;
2) jos asiassa on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa hänelle tai hänen lähisukulaiselleen;
3) jos hän tai hänen lähisukulaisensa avustaa tai edustaa asianosaista tai sitä, jolle asiassa on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa;
4) jos hän on palvelussuhteessa tai käsiteltävään asiaan liittyvässä toimeksiantosuhteessa asianosaiseen tai siihen, jolle asiassa on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa;
5) jos hän kuuluu sellaisen yhteisön, säätiön tai julkisoikeudellisen laitoksen hallitukseen, hallintoneuvostoon tai niihin rinnastettavaan toimielimeen, joka on asianosainen taikka jolle asiassa on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa; tai
6) jos luottamus hänen puolueettomuuteensa muusta erityisestä syystä vaarantuu.

Rikosylikomisario Ilkka Piispanen on kiistattomasti toiminut esteellisenä tutkijana tehdessään päätöksen 22.05.2012 asiassa 8540/S/1277/12. Kysymys oli näistä asioista

Tutkintapyyntö
http://naturansalat.blogspot.com/2012/05/tutkintapyynto-naturasta-jokilaaksojen.html

Valitus ja purkuhakemus
http://naturansalat.blogspot.com/2012/05/valitus-ja-purkuhakemus.html

Lisäksi rikosylikomisario Ilkka Piispanen on tehnyt tutkimattajättämispäätöksen esteellisenä tutkijana 22.05.2012 8540/S/1281/12 varatuomari Mikko Kovalaista koskevassa asiassa, vaikka todistusiaineistot kiistattomasti osoittavat varatuomari Mikko Kovalaisen yhdeksi maamme oikeushistorian vaarallisimmista tekijöistä, joka aiheuttanut lukuisille ihmisille valtavaa taloudellista vahinkoa ja mittaamattomia henkisiä kärsimyksiä. Todistusaineisto asioissa on kiistaton.

Lehdistotiedote
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2012/04/lehdistotiedote.html

Tätä liigaa vastaan joudun taistelemaan

  1. Asianajaja Antti Latolaa on syytä epäillä törkeästä petoksesta ja muista rikoksista. Tästä asiasta löytyy todistusaineisto niin blogistani kuin asianajaja Pirkko Braxille lähetetystä aineistosta, josta hänen piti antaa vastineensa.

    2. Asianajaja Hannu Maskosta on syytä epäillä törkeästä petoksesta ja muista rikoksista. Maskonen on tehnyt jo oman ratkaisunsa asioissa. Ehkä hän ei kestänyt julkista häpeää totuuden ja rikosten paljastumista. Maskosen toiminnasta löytyy todistusaineisto niin blogistani kuin asianajaja Pirkko Braxille lähetetystä aineistosta, josta hänen piti antaa vastineensa.

    3. Syyttäjä Sulo Heiskaria on syytä epäillä lukemattomista rikoksista, joista törkein on kaupanvahvistus, jossa hän ei ollut paikalla kaupanvahvistajana eikä myöskään kaupanvahvistajan kutsuma todistaja ollut paikalla. Sulo Heiskari toimi esteellisenä syyttäjä lukuisissa oikeudenkäynneissä. Tästä löytyy todistusaineisto blogistani kuin asianajaja Pirkko Braxille lähetetystä aineistosta, josta hänen piti antaa vastineensa.

    4. Asianajaja Jouni Vihervallia on syytä epäillä siitä, että hän on edustanut oikeudessa asianomaisia henkilöitä ilman valtakirjaa ja toimeksiantoa. Vihervalli itse todistaa, ettei hän ole koskaan edes keskustellut asianomaisten henkilöiden kanssa. Tästä löytyy todistusaineisto blogistani kuin asianajaja Pirkko Braxille lähetetystä aineistosta, josta hänen piti antaa vastineensa.

    5. Varatuomari Paavo M. Petäjää on syytä epäillä siitä, että hän on edustanut asianomaisia henkilöitä ilman valtakirjoja ja ilman toimeksiantoja oikeudessa ja antanut vääriä lausumia oikeudelle. Lisäksi varatuomari Paavo M. Petäjää on syytä epäillä väärien lausumien antamisesta korkeimmalle oikeudelle. Tästä asiasta löytyy todistusaineisto blogistani kuin asianajaja Pirkko Braxille lähetetystä aineistosta, josta hänen piti antaa vastineensa.

    6. Asianajaja Sampsa Teittistä on syytä epäillä velallisten etujen loukkaamisesta, koska he tiesivät, että konkurssi oli laiton ja he luovuttivat 32 miljoonan tilauskannan konsultti Weckströmille. Weckström luovutti tilauskannan Vieskan Elementille. Alavieskan kunta maksoi konsultti Weckströmille 88 450 markkaa siitä, että hän hankki tilauskannan Vieskan Elementti Oy:lle.

    7. Asianajaja Jyrki Anttista on syytä epäillä velallisten etujen loukkaamisesta, koska he tiesivät, että konkurssi oli laiton ja he luovuttivat 32 miljoonan tilauskannan konsultti Weckströmille ja Weckström luovutti tilauskannan Vieskan Elementille. Alavieskan kunta maksoi konsultti Weckströmille 88 450 markkaa siitä, että hankki tilauskannan Vieskan Elementti Oy:lle. Tästä löytyy todistusaineisto blogistani kuin asianajaja Pirkko Braxille lähetetystä aineistosta, josta hänen piti antaa vastineensa.

    8. Asianajaja Veli Päivikkö yritti laittaa henkilökohtaiseen konkurssipesääni varatuomari Paavo M. Petäjän 100 000 mk:n perusteettoman saatavan. Tekoa on syytä epäillä rikoksen yritykseksi. Tästä löytyy todistusaineisto blogistani kuin asianajaja Pirkko Braxille lähetetystä aineistosta, josta hänen piti antaa vastineensa. Veli Päivikön toiminta oli muutenkin niin törkeää, että minun oikeustajuni mukaan häneltä on otettava pois asianajo-oikeudet.

    9. Asianajaja Antti Kejo laittoi ITC Finland Oy konkurssipesään kokonaan toisen firman koneet ja laitteet. Perusteena oli se, että niin parannetaan konkurssipesän tulosta. Lisäksi asianajaja Antti Kejo jätti saatavista pois minun 178 000 markan saatavan perusteettomasti. Tästä löytyy todistusaineisto blogistani kuin asianajaja Pirkko Braxille lähetetystä aineistosta, josta piti antaa vastineensa. Antti Kejo esitti oikeudelle tietoisesti väärin laaditun konkurssipesän pesänluettelon.

    10. Poliisipäällikkö Petri Oulasmaa nosti syytteen minua ja perheenjäseniä vastaan velallisen epärehellisyydestä Meritapankin nimissä lainamyöntäneen pankin tietämättä asiasta mitään. Pankinjohtaja Mauri Ylitalo on valmis todistamaan, että syyte on nostettu hänen tietämättään ja täysin väärillä tiedoilla. Väärillä tiedoilla tehdyn haasteen johdosta minut tuomittiin 75 päivän ehdottomaan vankeuteen. Minun asioita oikeudessa hoiti Asko Keränen, joka antoi oikeudelle asiasssa väärän lausuman.

    11. Poliisi Raimo Ollila on jättänyt kaikki rikokset tutkimatta ja hän kieltäytynyt myös ottamasta todistusaineistoa vastaan asiassa. Juuri hän on syyttäjä Sulo Heiskarin ohella kaikkein pahin toimija asioissa.

    12. Oulun KRP:n päällikkö Eero Klemetti on jättänyt kaikki rikokset tutkimatta, myös sen, että varatuomari Paavo M. Petäjä tunnustaa, ettei hänellä ollut toimeksiantoa konkurssiasiassa. Siitä huolimatta varatuomari Paavo M. Petäjä on antanut väärän lausuman Ylivieskan käräjäoikeudelle asiassa ja KRP:n päällikkö Eero Klemetti on jättänyt kaikki rikokset tutkimatta.

    13. Oulun KRP:n päällikkö Leila Melander on jättänyt kaikki rikokset tutkimatta, myös Suomussalmen rikokset, joissa keskeisessä roolissa ovat varatuomarit Vesa Juntunen ja Mikko Kovalainen sekä poliisiviranomaiset. Tästä löytyy todistusaineisto blogistani samoin kuin asianajaja Pirkko Braxille lähetetystä aineistosta, josta piti antaa vastineensa.

    14. Oulun KRP:n tutkija Tapio Mäkelä on jättänyt kaikki rikokset tutkimatta ja hän on käyttäytynyt uhkailevasti oikeuden etsijöitä kohtaan. Hän on uhannut heitä sanomalla, että jos ette lopeta asioiden penkomista niin teille käy kuten Erkki Aholle, on ollut jo monta kertaa liipaisimella.

    15. Syyttäjä Kirsi Männikkö on jättänyt kaikki rikokset tutkimatta ja syytteet nostamatta vaikka on vuorenvarmasti tiennyt tosiasiat, koska olen henkilökohtaisesti käynyt todistamassa asiat todistusaineiston kanssa yhdessä Heino Virran kanssa hänelle Torniossa.

    16. Poliisijohtaja Sauli Kuha on jättänyt kaikki rikokset tutkimatta. Lisäksi hän on esitellyt asiat maaherra Eino Siuruaiselle niin, että on saanut maaherrankin allekirjoituksen rikoksia peittelevään asiakirjaan.

    17. Poliisiylijohtaja Mikko Paatero on jättänyt kaikki rikokset tutkimatta. Paateron sihteeri on jopa kieltänyt laittamasta sähköpostia Paaterolle.

    18. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on jättänyt kaikki rikokset tutkimatta ja syytteet nostamatta. Näytöt Kalskeen rikollisten suojelusta ovat kiistattomat.

    19. Käräjätuomari Jyrki Määttä ei ole ottanut todistusaineistoa vastaan eikä myöskään ole antanut minun kuulustella vastapuolen todistajaa, mikä on Euroopan Ihmisoikeussopimuksen kuuden artiklan vastainen teko. Määttä on antanut asiassa väärän lausuman Rovaniemen hovioikeudelle.

    20. Käräjätuomari Timo Tammiketo ei ole ottanut todistusaineistoa vastaan ja minun on syytä epäillä häntä vähintäänkin kiristyksestä.

    21. Käräjätuomari Jaakko Raittila ei ole ottanut todistusaineistoa vastaan ja muutoinkin toiminut todella törkeästi. Oikeudenkäynnit eivät ole täyttäneet alkeellisimpiakaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteita. Raittilan toiminta on yksi törkeimmistä oikeudenloukkauksista mitä tiedän.

    22. Syyttäjä Esa Mustonen ei ole ottanut todistusaineistoa vastaan. Asiasta on kiistattomat näytöt Rovaniemen hovioikeuden käsittelyssä. Syyttäjä Esa Mustosen toiminta on todella törkeää toimintaa. Mustonen on antanut väärän lausuman Rovaniemen hovioikeudelle asiassa.

    23. Poliisi Tapani Tasanto on jättänyt kaikki rikokset tutkimatta. Asiasta on kiistattomat näytöt. Olen samaa mieltä Oulun KRP:n päällikön Ari Sorosen kanssa. Tasanto ei ole rikostutkija vaan hallintopoliisi.

    24. Asianajaja Asko Keränen tiesi, että konkurssi on laiton ja pyysi valtakirjan valituksen hoitamista varten. Erkki Aho ja Heino Virta antoivat valtakirjan asianajaja Asko Keräselle, joka kuitenkin jätti valituksen tekemättä ilmoittamatta siitä päämiehilleen. Asko Keränen on toiminut törkeästi päämiestensä etujen vastaisesti useammassa asiassa.

    25. Käräjätuomari Heikki Sneck ei ole ottanut todistusaineistoa vastaan ja toiminut esteellisenä käräjätuomarina useammassa oikeudenkäynnissä. Käräjätuomari ei ole antanut edes todistaa oikeuskäsittelyssä rikoksia. Olen tehnyt Heikki Sneckin toiminnasta useampia rikostutkintapyyntöjä.

    26. Varatuomari Mikko Kovalainen on yksi Suomen törkeimmistä tekijöistä, joka on toiminut yhteistyössä viranomaisten kanssa tehden järkyttävää jälkeä usean vuosikymmenen ajan. Olen tehnyt Mikko Kovalaisen toiminnasta useita tutkintapyytnöjä

    27. Sievin kunnanjohtaja Markku Koskea on syytä epäillä osallisuudesta törkeään petokseen ja kiristykseen. Asian voi todistaa useampi henkilö, mutta poliisi ja syyttäjä suojelevat Markku Kosken toimia.

    28. Varatuomari Timo Hautamäki toimi ensin avustajanani, mutta sitten hän vaihtoi vastapuolelle. Hautamäki oli tietoinen PR-talojen konkurssivyyhden rikoksista ja myös Markku Kosken roolista niissä. Siksi onkin käsittämätöntä miksi Hautamäki lähti avustamaan Koskea tietoisena Kosken toimista.

    29. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja on keskeinen suojelija rikoksissa. Katson, että hän tunnusti asian, koska ei tullut todistamaan siihen liittyvässä asiassa Ylivieska-Raahen käräjäoikeuteen. Todistajan ei tarvitse todistaa itseään vastaan.

    30. Varatuomari Pasi Markus Leinonen tunnusti kuuluvansa liigaan omalla toiminnallaan. Siitä on kiistattomat näytöt Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden istunnossa ja istunnon asiakirjoissa. Lisäksi muu toiminta, mikä on nähtävissä blogissani osoittaa Leinosen kiistattoman toiminnan asiassa.

    Lisäksikatson epäiltyyn liigaan kuuluu viran puolesta henkilöitä, joilla virkamerkki korvaa ammattitaidon. Näiden henkilöiden nimet ja teot löytyvät oikeuslaitosjapoliisi.blogistani.
    http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/
Jokilaaksojen poliisi on jättänyt tutkimatta myös eläkkellä olevan rikoskomisario Veikko Tenkulan asian. Eläkkeellä oleva Jokilaaksojen poliisi Veikko Tenkula ja hänen puolisonsa Sanna Tenkula ovat kääntyneet puoleeni, koska eivät saa rikostutkintaa asioissa. Olen selvittänyt asiaa ja minun selvitykseni mukaan lakia on rikottu ja vahinkoa on aiheutettu, mutta kaikki vahingonteot on korvaamatta. Tätä on jatkunut kymmeniä vuosia ja näin ei oikeusvaltiossa saa olla. Tässä selostus ja juridinen argumentointi asioille. Tenkulat ovat luonnollisesti tärkein tietolähde asioissa. Asiat selviävät näitä linkeistä

Sisäministeriön ja poliisin yhteiset salaisuudet
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2010/03/sisaministerion-ja-poliisin-yhteiset.html

Lähes 30 vuotta vailla lain suojaa
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/08/lahes-30-vuotta-vailla-lain-suojaa.html



RIKOS YMRÄRISTÖ- JA RÄJÄHDYS-
AINELAINSÄÄDÄNTÖÄ VASTAAN
http://www.kotinet.com/veikko.tenkula/

Vaadin, että minä Erkki Aho saan tulla esittelemaan ja todistamaan poliisien, syyttäjien, käräjätuomareiden rikolliseksi epäiltävän toiminnan Jokilaaksojen poliisiasiain neuvottelukuntaan, mikä on kiireellisesti kutsuttava hätäistuntoon. En voi välttyä vaikutelmalta, että Suomessa pahimpia rikollisia ovat poliisit, syyttäjät ja tuomarit sekä laillisuusvalvojat. Minä todistan nämä epäilyt todeksi. Vaadin rikosylikomissario Ilkka Piispasen välitöntä pidättämistä vangitsemista varten. Nyt on kansan otettava valta käsiinsä eli poliisiasian neuvottelukunnan on ryhdyttävä asian vaatimiin toimenpitesiin jotta kansalaisten oikeusturva ja perusoikeuden toteutuvat ja Suomi saadaan palautettua oikeusvaltioiden joukkkoon. Rikolliset vain suojelevat toisiaan, mutta nyt sille on tehtävä loppu.

Toimintaohje valtuustoaloitteen käsittelijälle, joka on mahdollisesti kaupunginsihteeri Otso Juvonen. Lähetetään asia Kalajoen kaupungin toimesta poliisiasiain neuvottelukunnan käsiteltäväksi kiireellisenä asiana. Minun on saatava kahden viikon kuluessa tietää miten asia etenee. Asian käsittelyn varmistamiseksi laitetaan asia välittömästi myös poliisiasiain neuvottelukunnan kaikille jäsenille tiedoksi ja toimenpiteitä varten.

Kalajoella 29.05.2012

Erkki Aho
kaupunginvaltuuston 3. varapuheenjohtaja

Ei kommentteja: