maanantai 21. marraskuuta 2011

Kouluverkkotyöryhmän selvitys on täydellinen fiasko













Kalajoen kaupunginhallituksen puheenjohtajan Raili Myllylän kouluverkkotyöryhmän selvitys on täydellinen fiasko. Työryhmän piti saada selvityksensä valmiiksi elokuun loppuun mennessä. Jostain syystä selvitystä salattiin ja selvitys saatiin vasta marraskuussa. Laskelmat on tehty niin, ettei niitä voi tarkistaa, koska laskentaperusteita ei ole esitetty. Järkyttävää toimintaa.

Kouluverkkoselvityksessä esitettiin seitsemän eri vaihtoehtoa.

Vaihtoehto 1
Nykyinen koulluverkko, Vuorenkalliolle uusi 1-sarjainen koulu. Muilla kouluilla peruskorjauksia ja piha-alueiden kunnostuksia ja pieniä laajennuksia.

Vaihtoehto 2
Rautiossa ykis koulu Pöllässä. Tyngän aluekoululle oppilaat myös Typöstä ja Kärkisestä. Vuorenkalliolle uusi koulu, Pahkalassa ei koulua. Peruskorjauksia, piha-alueiden kunnostuksia ja laajennuksia.

Vaihtoehto 3
Rautiossa yksi koulu Pöllässä. Tyngän aluekoululle oppilaita myös Typöstä, Kärkisestä ja Etelänkylältä. Etelänkylälle päiväkoti, esiopetus ja muskari. Vuorenkalliolle uusi koulu. Pahkalassa ei koulua. Pohjankylän laajennus (kolme luokkaa lisää).

Vahtoehto 4
Vuorenkalliolle uusi koulu. Rautiossa koulu Pöllässä. Tyngän aluekoululle oppilaat myös Typöstä. Pahkalan koululle oppilaat myös Kärkisestä. Peruskorjauksia, piha-alueiden kunnostuksia, pieniä laajennuksia.

Vaihtoehto 5
Uusi 2-sarjainen koulu hiihtokeskuksen alueelle. Raution koulu Pöllässä. Tyngän aluekoululle oppilaat myös Typöstä. Rahjassa ei koulua. Etelänkylällä ei koulua. Pahkalassa oppilaat myös Kärkisistä,

Vaihtoehto 6
Rautioon ja Vuorenkalliolle uusi koulu. Peruskorjauksia, piha-alueiden kunnostuksia, pieniä laajennuksia.

Vaihtoehto 7
Merenojalle yhtenöiskoulu. Etelänkylällä ja Vuorenkalliolla ei koulua. Rautiossa koulu Pöllässä. Tyngän aluekoululle oppilaat myös Kärkisistä ja Typöstä.

Kouluverkkoselvitysryhmä esitys uudeksi kouluverkoksi:

Merenojan koulu peruskorjataan ja laajennetaan yhtenäiskouluksi. Etelänkylän alueelta kaikki oppilaat, joilla koulumatka on yli 5 km Merenojan koululle , muut oppilaat Pohjankylän koululle. Vuorenkallion oppilatt Pohjankylän koululle paitsi Hiekkasärkillä asuvat oppilaat Merenojan koululle. Nykyiset Pohjankylän koulun koulun oppilaat, jotka asuvat Phjankyläntien pohjoispuolella sekä 8-tien merenpuolella menevät Merenojan koululle. 0-2 luokkien oppilaat, joilla koulumatka on yli 3 km, mutta alle 5 km menvät Pohjankylän koululle (Pitkänen, Etelänkylä, Holmanperä).

Vuorenkalliolle 1-1,5-sarjainen alakoullu. Koulun laajentamiseen varaus ja mahdollisuus. Vuorenkallion nykyistä koulua ei kannata saneerata, koska peruskorjaus maksaa arvion mukaan 80 % uude hinnasta. Tyngän aluekooulu on uusi ja mittava kouluinvestointi ja kouluun mahtuvat tällä hetkellä hyvin Kärkisen ja Typön alueen oppilaat.

Pöllän koulun kunto on parempi ja suurin osa Raution alueen oppilaista asuu lähempnä Pöllän koulua. Rautioon rakennetaan uus koulu tai koulua laajennetaan jos oppilasmäärä kasvaa niin, ettei tila enää riitä ja kun koulurakennus on käytetty loppuun.

Erkin kommentti: Kouluverkkotyöryhmän selvitys on niin sisältä, syvältä ja pimiästä kuin vain olla voi. Pirukaan ei ota selvää, mikä on kouluverkkotyöryhmän selvityksen todellinen esitys kouluverkoksi Kalajoelle. Pakko on kysyä, ovatko asian valmistelijat tehtäviensä tasalla. On todennäköistä, että seuraavat kuntavaalit ovat Kalajoella kouluvaalit.

Ei kommentteja: