maanantai 21. marraskuuta 2011

Ambulanssikeskustelu kärsii tiedon puutteesta



















Terveydenhuoltolaissa (1326/30.12.2010) § 39 määrätään ensihoidon järjestämisestä: ”Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän on järjestettävä alueensa ensihoitopalvelu, terveydenhuollon toimipisteiden kanssa siten, että nämä yhdessä muodostavat alueellisesti toiminnallisen kokonaisuuden. Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä voi järjestää ensihoitopalvelun alueellaan tai osassa sitä hoitamalla toiminnan itse, järjestämällä ensihoitopalvelun yhteistoiminnassa alueen pelastustoimen tai toisen sairaanhooitiopiirin kuntayhtymän kanssa taika hankkimalla palvelun muulta palvelun tuottajalta. Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä tekee ensihoidon palvelupäätöksen. Peruspalvelupäätöksessä määritellän ensihoitopalvelun järjestämistapa, palvelun sisält, ensihoitopalveluun osallistuvan henkilöstön koulutus, tavoitteet potilaan tavoittamisajasta ja muut alueen ensihoitopalvelun järjestämisen kannalta tarpeelliset seikat. Palveupäätöksessä on määriteltävä ensihoitopalvelun sisältö siten, että palvelu on toteutettava tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisest ja siinä on otettava huomioon ensihoidon ruuhkatilanteet.”

Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän on siis järjestettävä alueensa ensihoitopalvelu 1.1.2013 alkaen ja tehtävä alueellaan ensihoidon palvelutasopäätös. Palvelutaospäätökseen määritellään ensihoitopalvelun sisältö sairaanhoitipiirin alueella.

Sairaanhotiopiirin palvelutasopäätösluonnoksessa todetaan, että uusi terveydenhuoltolaki ja asetus ensihoitopalveluista aiheuttavat korkeampaa valmius- ja palvelutasoa ja että kustannukset tulevat nousemaan. Tavoitteena on luoda kattava, tasapuoliinen ja asianmukainen ensihoitojärjestelmä koko maahan sitne, ensihoitopalvelu muodostaisi alueellisesti toiminnallisen kokonaisuuden ja saumatan palveluketjun sairaaloiden päivystystoimintojen kanssa. Nykyistä suurempi väestöphja ja maantieteellinen alue muodostaisivat toiminnan ohjauksen ja konkonaisvaltaisen suunnittelun tarkoituksenmukaisella tavalla.

Kalajoen kaupungilla on tällä hetkellä ensivastesopimus Jokilaaksojen pelastuslaitoksen kanssa kattavasti eri kaupunginosissa ja Merijärvellä, jonka sotepalvelut Kalajoki järjestää. Nyt sairaanhoitopiirin tarkoituksena on järjestää ensihoidon palvelut pelastuslaitoksen kanssa. Kalajoki ei tule hyväksymään sitä, että Kalajoen jo hyvät ja taloudelliset toimet ja käytännöt romutetaan sairaanhoitopiirin ja pelastuslaitoksen toimesta. Kalajoella nykyisessä järjestelmässä yrittäjät ovat osa sairaankuljetushenkilöstöä. Välittömän valmiuden aikana klo 8-16 välillä sairaankuljettajat ovat toimineet terveyskeskuksessa ja sen työnjohdon alla. Kalajoella asiat ovat järkevästi ja taloudellisesti hoidettu ja palvelut ovat suurelta osin hyvällä tasolla. Kalajoki ei näe hyvänä sitä asiaa, että palvelujen tuottaminen siirrettäisiin Jokilaaksojen pelastuslaitokselle, jolla ei ole todellista taloudellista vastuuta asioissa. Kalajoki haluaa järjestää omat palvelunsa taloudellisesti ja hyvin pitkälle oman harkintansa, tarpeidensa ja taloudellisen suorituskykynsä mukaisesti. On luonnollista, että Jokilaaksojen pelastuslaitos nähdään hyvänä yhteistyökumppanina, mutta ei niin, että päätösvalta menee pelastuslaitokselle ja taloudellinen vastuu jää kunnille. Vallan ja vastuun tulee kulkea käsikädessä.

Pidän ikävänä asiana Jokilaaksojen pelastuslaitoksen sanomalehtikampanjaa omien etujen ajamisessa. Kansalaisten on syytä tietää totuus myös kustannuksista ja niiden kontrollointimahdollisuuksista. Pidän Jokilaaksojen pelastuslaitoksen kampanjaa häikäilemättömänä toimintana ja kansalaisten sumutuksena. Valitettavasti Keskipohjanmaa-lehtikin on mennyt tähän lankaan.

Ei kommentteja: