torstai 22. lokakuuta 2009

Projektien ja hankerahoitusten valvontaa ei käytännössä ole

Yhteiskunnallisena päättäjänä, pitkäaikaisen kaupunginvaltuutettuna ja Kalajoen kaupunginvaltuuston toisena varapuheenjohtajana sekä Kalajoen ja Himangan kaupunginvaltuustoon kolmantena varapuheenjohtajana, olen päässyt seuraamaan läheltä yhteiskunnan varojen käyttöä. Väitän, että TE-keskusten valvonta on olematonta ja projektirahaa sekä hankerahoitusta käytetään häikäilemättömästi väärin. Mielestäni rahanjaossa toimii selkeä hyvä-veli-järjestelmä. Suhtaudun erittäin kriittisesti Ylivieskan seutukunnan olemassaoloon ja toimintaan. Mielestäni tällaiset ”turhat organisaatiot” olisi tullut lakkauttaa yhteiskunnan varojen säästämiseksi.

Kalajoen ja Himangan yhteiskaupunginhallitukselle tuotiin 5.10.2009 8§ hyväksyttäväksi Maaseutuvastaava-hanke 2010-2013. Huomasin, että harva kaupunginhallituksen jäsen oli perehtynyt asiaan, tuskin yksikään ennen päätöksentekoa tai sen jälkeenkään. Voi hyvinkin olla mahdollista, että ainoastaan kaupunginvaltuuston kolmas varapuheenjohtaja eli minä, oli ainut päättäjä, joka oli käynyt läpi hankkeen pohjana olleen Ylivieskan seutukunnan maaseututiimin strategiapäivityksen sekä maaseutuvastaava-hanke 2010-2013 hankesuunnitelman.

Minulla on kaupunginhallituksen kokouksessa vain puheoikeus, jota minä käytin ja totesin projektin tarkoituksena olevan koordinoida, selvittää ja arvioida yritystoiminnan yleisiä toimiala- tai tuotantosuuntakohtaisia sekä aluekohtaisia toimintaedellytyksiä.
Toimenpiteinä projektissa on muun muassa yritysten ja muiden toimijoiden yhteistoiminnan edistäminen, liikkuvien, kiertävien ja telemaattisten palveluiden kehittäminen, palveluja ja töitä tarjoavien rakennusten sekä palvelupisteiden käytön kehittäminen, kulttuuri- ja vapaa-ajan mahdollisuuksien luominen. Projektin rahoitussuunnitelman loppusumma on 336 000 euroa.

Ihmettelin mitä uutta tällä projektilla saadaan aikaan. Siihen en saanut vastausta. Johtopäätökseni on se, että tällä projektilla ei saada mitään konkreettista uutta aikaan, sillä kaikki projektille kuuluvat tehtävät kuuluvat jo nyt toimissa ja virassa olevien henkilöiden tehtäviin. Mielestäni projektirahalla autetaan ylläpitämään turhia organisaatioita ja pienennetään Kalajoen kaupungin maatalouspuolen menoja. Samalla saadaan kontrolloimatonta niin sanottua ”hötörahaa” kaupunginjohdon käyttöön. Mielestäni projektilla tulee olla konkreettiset mitattavissa olevat tavoitteet sekä selkeät keinot tavoitteen saavuttamiseksi. Arvioikaa itse projektia kaupunginhallituksen julkisen asiapaperin perusteella.













Ei kommentteja: