sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Värikästä elämää Kalajoella













Auto törmäsi Kalajoella postilaatikkorivistöön ja ajoi pois paikalta

(Klikkaa hiirellä kuva isommaksi)
Kalajoella Plassintiellä auto törmäsi lauantai-iltana kovaa vauhtia postilaatikkorivistöön ja pakeni paikalta. Poliisi sai tekijän kiinni Kalajoen keskustassa.
Kuulin kovan rysähdyksen, kirkumista ja mahtava pölypilvi leijaili ilmassa. Juoksin ulos katsomaan mitä tapahtui. Näin postilaatikkorivistön lentäneen pitkin tietä. Postit olivat levinneet laatikoista laajemmalle alueelle. Punainen Golf oli osunut postilaatikkorivistöön. Golfin vauhti oli ollut todella hurja, todennäköisesti yli 100 kilometriä tunnissa, mutta onneksi ketään ei ollut ajoradalla eikä kävelytiellä juuri tuohon aikaan. Auto jarrutti rajusti välttääkseen seinään ajamisen. Postilaatikkorivistö tuhoutui kokonaan. Lähellä olevassa kylätalossa oli juhlatilaisuus, jossa oli runsaasti väkeä. Onneksi juhlatilaisuus ei ehtinyt päättyä, sillä seuraukset olisivat olleet katastrofaaliset, jos väki olisi ollut poistumassa tilaisuudesta. Epäilyt tekijästä kohdistuivat vuonna 1982 syntyneeseen nuoreen mieheen. Golf oli lähestynyt hurjaa vauhtia Plassia. Entisen Jeeli Ojan kaupan kohdalla on "pimeä" mutka, jossa näkyvyys on huono. Golf oli ajautunut hurjan ylinopeuden johdosta vastaantulevien kaistalle ja väistänyt vastaan tulevaa autoa, jossa kuljettajan lisäksi oli matkustaja. Kovan vauhdin seurauksena auto ajautui toiselle puolelle tietä kävelytielle ja sen ylikin. Punainen Golf osui postilaatikkorivistöön. Siinä lensi ilmaan Erkki Ahonkin postilaatikko. Auto jatkoi matkaa hurjalla ylinopeudella pysähtymättä. Poliisipartio löysi henkilöauton Mustikkatien ja valtatie 8:n väliseltä kevyenliikenteen väylältä pysähtyneenä. Kuljettajan paikalla istunut mies puhalsi poliisin seulontamittariin 2,79 promillen lukemat iltakuuden aikoihin. Henkilöauton tuulilasin lävisti oikealta puolen postilaatikkotelineen runko, joka lähti auton mukaan törmäyksessä. Tapahtumaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena ja törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Tämä punainen Golf ei ollut asialla ensimmäistä kertaa, sillä olen aikaisemminkin nähnyt punaisen Golfin lähtevän sairaalan läheisyydessä olevien kerrostalojen pihalta valtavalla ylinopeudella muusta liikeenteesä välittämättä. Vauhti oli tuolloinkin vähintäänkin 100 kilometriä tunnissa. Olin sen verran kaukana etten nähnyt auton rekisterinumeroita. On todennäköistä, että kysymyksessä on sama hurjastelija. Mielestäni tällaisesta vastuuttomuudesta kuljettajalta on otettava ajokortti kuivumaan pitkäksi aikaa ja auto on tuomittava valtiolle menetetyksi.
Rattijuoppojen osalta on välttämätöntä ryhtyä voimakkaampiin toimenpiteisiin kansalaisten turvallisuuden takaamiseksi samoinkuin todennäköisesti rahjankyläläisen mottoripyöräilijän suhteen, joka kiitää 80 kilometrin rajoitusalueella jopa lähes 200 kilometriä tunnissa. Moottoripyörä menee kuin ohjus 8-tietä.
Nykysin mopot on helppo virittää ja sen taidon kalajokiset nuorukaiset osaavat. Siksi onkin syytä poliisin valvoa tehokkaammin liikennettä yleisen turvallisuuden vuoksi.

Kaksi rattijuoppoa Kalajoella

Kalajokinen vuonna 1982 syntynyt mies puhalsi 1,12 promillen lukeman lauantaita vastaisena yönä Kalajoella. Hän ajeli rekisteröimättömällä moottoripyörällä ilman kypärää.
Bimmer Party-viikonloppuun osallistunut helsinkiläinen, kalajokista vuotta vanhempi mies liikkui henkilöautolla lentokenttäalueella. Hänelle alkometri näytti 0,82 promillea.

Kuusi rattijuoppoa satimeen

Kalajoella poliisi tavoitti sunnuntaipäivän valvontaiskussaan kuusi rattijuoppoa, jotka olivat kaikki nuoria tai nuorehkoja miehiä. Lisäksi tavattiin useita henkilöitä, jotka puhalsivat positiivisen tuloksen, mutta kuitenkin alle rangaistavuuden.

Rannalla olijat pelastivat kaksi miestä merestä Kalajoella

Rannalla olijat pelastivat kaksi miestä merestä Kalajoella lauantaina kello 15 jälkeen. Noin 50-vuotias mies oli lähtenyt nuoremman kaverinsa mereen uimaan Hiekkasärkkien kohdalla. He väsähtivät ensimmäisen syvänteen kohdalla. Pelastajat menivät apuun ja saivat uimarit vedestä pelastusrenkaan avulla.

10-vuotias tyttö pelastettiin vedestä Kalajoella

Kalajoen Hiekkasärkillä olleet kaksi miestä kuulivat avunhuudot ja pelastivat veden varassa olleen 10-vuotiaan tytön lauantaina kello 14 jälkeen. Tyttö selvisi tapauksesta säikähdyksellä, sillä hänet saatiin vedestä nopeasti ylös, mihin oli matkaa rannalta satakunta metriä.
Kaksi tyttöä oli lähtenyt uimaan, kun toinen heistä ui syvempään paikkaan. Hänen voimansa ehtyivät, ja hän joutui veden varaan.

Ei kommentteja: