sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Bimmerparty 2009 Kalajoella

















Tapahtuma on suunnattu BMW-henkilöautojen omistajille ja niistä kiinnostuneille. Myös muun merkkisten autojen omistajat ovat tervetulleita tapahtumaan. Tapahtuma-alueena on Kalajoen pienlentokonekenttä (n.130km Oulusta etelään rannikkoa pitkin). Alue on ns. BMW Parking Only eli muun merkkisellä autolla ei tapahtuma-alueelle pääse. Muun merkkisille autoille on varattu oma pysäköintitila.Tapahtuma on järjestetty vuodesta 2002 ja alkuvuosina se kulki nimellä Bimmerfest. Vuonna 2005 nimeksi vaihtui Bimmerparty. Tapahtuman perimmäinen idea on kerätä BMW-harrastajat yhteen paikkaan ottamaan mittaa toisistaan erilaisten kilpailujen muodossa unohtamatta tietenkään illanviettoa ja muuta viihdettä. Tapahtuman järjestää Bimmer Tuning Club Of Finland Ry, lyhyemmin BTCF.Viime vuonna Bimmerpartyt vietettiin 4.-6.7.2008 ja kävijöitä tuli jälleen enemmän kuin koskaan aiemmin. Kävijöitä oli yli 1600 ja autoja yli 600.


Ohjeita alueella käyttäytymiseen


EHDOTTOMASTI KIELLETTYÄ ON
AJAMINEN alkoholin vaikutuksen alaisena millä tahansa moottoriajoneuvolla,
KUMIN POLTTAMINEN alueella sekä muuallakin yleisillä alueilla,
Kiitoradalle meneminen,
Lasipullojen vieminen kilpailupaikkojen läheisyyteen,
Kaikenlaisten teräaseiden, lyömäaseiden, jne. tuonti & hallussapito sekä
Omien juomien tuonti lava-alueelle.

SÄÄNTÖJEN RIKKOJAT POISTETAAN ALUEELTA JA LAITTOMUUDET ILMOITETAAN POLIISLLE!


SUOSITELTAVAA ON
Käyttää muovipulloja ja tölkkejä. Ne ovat kierrätyskelpoisia eikä niistä synny sirpaleita.
Laittaa roskat niitä varten jaettuihin muovisäkkeihin/pusseihin.
Jokainen voi lisätä koko alueen viihtyisyyttä pitämällä oman alueensa siistissä kunnossa! Järjestäjä: Bimmer Tuning Club Of Finland Ry

Ei kommentteja: