keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Keskustan kauppakeskus pihtisynnytyksellä















Kalajoen keskustan kauppakeskushankkeen kaupalliseksi ja toiminnalliseksi konsultiksi Kalajoen kaupunginhallitus valitsi 5.5.2008 § 97 kaupunginjohtaja Jukka Puoskarin esityksestä KTM Lasse Yrjänän. Hänen palkkionsa tehtävästä on 95 euroa tunnilta + alv. Tämän loppuvuoden aikana palkkio on noin 33.250 euroa + alv ja tulevina vuosina vielä enemmän. Hankkeeseen liittyvien työmatkojen kustannukset laskutetaan valtion matkustussäännön mukaisesti. Tämän lisäksi konsultille maksetaan kannustepalkkio 90 000 euroa + alv.

Kaupunginhallituksen kokouksessa minä kauhistelin konsultin, entisen koulukaverini Lasse Yrjänän palkkioita. Sanoin, että minä voin tehdä saman työn neljäsosapalkkioilla Lasse Yrjänän esittämistä palkkioista. Kaupunginhallituksen puheenjohtajalla Juhani Latukalla oli niin kiire lopettaa keskustelu asiasta, että kaupunginhallituksen jäsen Vuokko Saari ei saanut pyytämäänsä puheenvuoroa. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Juhani Latukka totsei, että Vuokko Saari on pyytänyt puheenvuoron, mutta ehdin lyödä nuijan pöytään. Latukka ei siis antanut puheenvuoroa Vuokko Saarelle. Kaupunginjohtaja Jukka Puoskarin esitys hyväksyttiin näinollen yksimielisesti. Ehkä konsulttipalkkiot säästetään vanhusten vaipoista ja kiinteistöjen korjausmäärärahoista.

Kauppakeskushankkeen infotilaisuus

Kalajoen valtuuston puheenjohtaja Raili Myllylä oli kutsunut 15.12.2008 klo 17.30 Kalajoen kaupungin valtuustosaliin Kalajoen ydinkeskustan kauppakeskushankkeen infotilaisuuteen Kalajoen kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen jäsenet, elinkeinoneuvottelukunnan jäsenet, kauppakeskushankkeen työryhmän jäsenet ja tiedotusvälineet. Tilaisuudessa kauppakeskusasiantuntija Lasse Yrjänä Kauppatieto Oy:stä esitti kauppakeskushankkeen etenemistä ja lähitulevaisuuden näkymiä. Hänen laskelmiensa mukaan kauppakeskukselle haetaan sijoittajaa ja rakentamistarve on 8203 neliometriä, joista 738 on päivittäistavaraa ja 7465 erikoistavaraa varten. Kauppakeskukseen tulisi neljä muotiin ja vapaa-aikaan liittyvää liikettä ja 13 muuta liiketta, pari ravintolaa ja kahvila sekä kahdeksan toimistoa tai palvelutilaa. Konsultti Lasse Yrjänä ei voinut nimetä yhtään ankkuriyritystä tai sijoittajaa, joka olisi sitoutunut tähän hankkeseen. Konsultin mukaan hanketta on pidetty mielenkiintoisena.

Mikä mättää tässä hankkeessa?

Olen ihmetellyt mikä mättää tässä kauppakeskushankkeessa. Siksi päätin selvittää asian. Minulle on tullut sellainen tunne, että Kalajoen kaupunginjohtaja Jukka Puoskari on päättänyt estää uuden yritys A:n rakentamisen Kalajoelle. Infotilaisuuden jälkeen kaupunginjohtaja Jukka Puoskari sanoi minulle, ettei yhdelle yritykselle voida antaa tuollaista liikepaikkaa.
Konsultille maksetaan käsittämättömän suuret palkkiot jotta löydetään sellaisia asioita, joilla uuden yritys A:n rakentaminen Kalajoelle voidaan estää.

Kalajoella on myynniltään yritys A-ketjun viidenneksi suurin myymälä. Sen pinta-ala on 2529 neliömetriä. Yritys A tarvitsee uudet kunnon myyntitilat Kalajoelle. Sillä on myös rahaa ja valmiutta rakentaa ne Kalajoelle. Yritys A on valmis itse rakentamaan uudet 4500 neliön tilat itselleen tuolle suunnitellulle kauppakeskusalueelle. Yritys A on valmis rakentamaan niin näyttävän rakennuksen, että se varmasti pysäyttää ohiajavia ja matkailijoita. Yritys A on valmis rakentamaan myös vuokrattavia tiloje muille yrityksille omaan kiinteistöönsä.

Yritys A ei lähde vuokralaiseksi kauppakeskukseen, koska se ei halua bisneksiinsä välistävetäjiä. Tämän lisäksi nykyisen yritys A:n tooimitiloihin mahtuvat kaikki ne yritykset, joille uudella kauppakeskuksella pyritään rakentamaan kallista vuokrattavaa tilaa. Nykyisistä yritys A:n toimitiloista voitasiin tehdä kiinteistöyhtiö, mikä vuokraa edullista tilaa yrityksille. Kalajoen kaupunki voisi olla kiinteistöyhtiössä mukana uuden yritys A:n tontin hinnalla. Lisäksi tarvittaessa nykyisiä yritys A:n toimitiloja voidaan jatkaa eli rakentaa lisätilaa tarvittaessa takana olevalle tontille, koska se tontti on ostettavissa ko. tarkoitukseen. Näillä ratkaisuilla yrityksille voitaisiin tarjota todella edullista liiketilaa Kalajoelta. Edulliset toimitilat olisivat todella konkreettinen kilpailuetu yrityksille Kalajoella.

Kannattavuus on yrityksen tärkein tavoite. Kannattavuus muodostuu tulojen ja menojen erotuksesta. Siksi vuokrien tulee olla edullisia, koska vuokramenot ovat monen yrityksen kannattavuudelle keskeinen asia. Näin Kalajoen kaupunki voisi olla luomassa toimintaedellytyksiä monelle yritykselle Kalajoella.

Uuden yritys A:n toimitilojen rakentaminen voidaan antaa kalajokiselle rakennusliikkeelle jolloin rakennusaikainen hyöty tulisi kalajokisille henkilöille ja yrityksille sekä myös Kalajoen kaupungille muun muassa verotuloina.

Kauppakeskus pihtisynytyksellä?

Kalajoen kauppakeskushanketta voidaan verrata kivuliaaseen pihtisynnytykseen. Tähän mennessä ei ole tullut vielä lasta eikä paskaa, mutta nyt on jo havaittavissa virtsan karkailua eli konsultin laskutusta tuloksettomasta työstä. Näyttää siltä, että perätilassa oleva sikiö on saatava kääntymään tai on tehtävä puoskarin abortti. Onko epiduraalipuudutus aiheuttanut sekä potilaalle että puoskareille pahoinvointia ja huimausta? Nyt on jo havaittavissa sikiön sydämen lyöntiheyden muutosta. Jos äiti ei jaksa ponnistaa niin tarvitaan imukuppisynnytys. Olisikohan ilokaasusta apua? Ei voi välttyä vaikutelmalta, että nyt tarvitaan lääkäriä eikä puoskareita. Näyttää siltä, että asiat ovat jo nyt menossa anaalin puolelle. On suuri vaara, että veromarkat löytävät tiensä sinne kuuluisaan Kankkulan kaivoon. Ehkäpä asioissa yksi syy on lapsen suuri koko. Mieleeni tulee kysymys, jonka biologi Eero Laukkanen esitti: Kumpi kusettaa enemmän, kalja vai X ?

Kauppakeskusasiassa on nyt otettava järki käteen ja on ryhdyttävä kalajokisten veronmaksajien ja kalajokisten yritysten edun mukaiseen toimintaan. Yritys A:lle on myytävä tontti, jolle se voi rakentaa iso näyttävän kauppakeskuksen Kalajoelle. Muille yritykselle varataan tilat nykyisistä yritys A:n toimitiloista perustamalla takoitusta varten kiinteistöyhtiö. Yritys A on valmis rakentamaan toimitiloja uusien toimitilojensa yhteyteen.

Kuvassa arkkitehtiylioppilaan näkemys kauppakeskuksesta. Valitettavasti arkkitehtiylioppilaalla ei ole riittävää käsitystä kannattavuusasioista. Kauppakeskuskuva on kuitenkin mielenkiintoinen. Tämähän on sanonta, joka voidaan tulkita myönteiseksi kieltäytymiseksi.

Ei kommentteja: